torstai 27. lokakuuta 2016

Abrakadabra

Vielä vähän viikonlopusta.
Viikonloppu meni siis Vantaalla sekä Helsigissä. Olihan se mukava reissu. Perjanataina kun Vantalle päästiin, muutaman tunnin päikkärit koska molemmat oltiin Kaisan kanssa oltu valvomassa toisten unta. Sit käymään kaupoilla ja pikaisesti Ikeassa. Illalla sitten nähtiinkin Kaisan kaveria.
Lauantaina kohti messukeskusta, I love me messuille. Vaikka Ansku siellä kylmissään odotteli, kun tuttuun tapaan minä ja Kaisa oltiin aikataulusta myöhässä. hups.  Tietenkin ihmisiä oli tolkkutomasti että oikein järkytti tälläistä "maalaistyttöä".  Pientä kivaa sieltä mukaan lähtikin.






             

Mikael Gabrielia oltiin kuuntelemassa Circuksessa. Ei pettänyt tälläkään kertaa. On se vaan hyvä!  .  Mahtava oli kuulla nämä vain Elämää kappaleet sen versiona livenä. Tulipahan tällä reissulla todettua että en ikinä voisi asua pääkaupunki seudulla, aivan liikaa ihmisiä mulle!












Sitten vähän Tiistai- Keskiviikko väliseen yöhön. Viimeinen työvoroni työpaikassani. Ainakin tällä hetkelle, ei sitä toki tiedä löytääkö itsensä sieltä myöhemminkin. Mutta Lauanataina kutsuu uudet työkuviot. Innoissani olen ottamassa uutta työtä vastaan mutta toki jännitys on suuri. Mutta eiköhän se siitä!  :)

                                      Kuvassa on paketin sisältö, minkä työkaverit antoivat <3




With love Jenna




torstai 20. lokakuuta 2016

I love me




Vapaa päivät häämöttää. Huomenna auton nokka kohti Vantaata, kaverini Kaisan kanssa viettämään viikonloppua. Upeeta! Lauantai on se viikon kohokohta. Sillon I love me messuille, joita oonkin jo pitkään odottanut malttamattomana! Onko joku muukin tulossa messuileen? :)  Illasta sitten Mikael Gabrielien keikalle, mä oon niin fiiliksissä! Tää olikin tällänen ns. extempore juttu kun jossain oli ilmotus että on Helsingissä esiintymässä niin Of course me varattiin liput sinne! I`m very happy!!  Tää on tätä ihanaa irtiottoa arjesta.  Sunnuntai iltana tuleekin kauhee morkkis koska Maanantaina paluu arkeen ja aamuvuoro kutsuu. Plääh. No mutta ei nyt kuitenkaan mietitä vielä Sunnuntaita, onhan siihen vielä aikaa. :D  



Minut löytää instagramista nimellä Jenspavaan käykää tsiigaan.
Snapchat on myös Jenspavaan, oonko ees vähän tylsä keksiin nimiä kun aina Jenspajenspajenspajenspa.. Ok :D Samapa tuo.



Kuvahaun tulos haulle I love me





With love Jenna

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Paluu kirjotusten pariin



Heipat kaikkille! 



Oon jo pitkään miettinyt että rupeen kirjottamaan blogia uudestaan. Tässä sitä nyt sitten ollaan. Mahtavaa.

Ensinnäkin tää mun blogi on life style tyyppinen, eli tulee sisältämään niin laidasta laitaan olevia postauksia. Toivon myös että,  te lukijat kerrotte mistä haluatte minun kirjottavan postauksia sekä antakaa rohkeesti palautetta. Mukava kuulla mielipiteitä.  Tehdään tästä yhdessä hyvää!

Mutta asiaan!
Olen 19- vuotias pirkanmaalla asuva tytsy, vai miksiköhän sitä pitäis itteensä sanoa...
Noh kuitenkin oon tosiaan pari vuotta sit pitänyt blogia ja sit se vaan jäi, tuntu että ei ollut enää aikaa kirjotella postauksia. Mutta nyt on oikein hyvä aloittaa tämä puhtaalta pöydältä.
Harrastuksiini kuuluu lenkkeily, salilla käyminen ja tietenkin VPK. Olen enimmäkseen postiiviinen ihminen.  Onpas muuten hankalaa kirjoittaa itsestään....   Valmistuin keväällä lähihoitajaksi ja erikoistun vanhustenhoitoon ja tällä hetkellä teen vanhusten parissa töitä.  Syksy on se mun juttu, parasta aikaa lenkkeillä, saan motivaatioo uusin juttuihin sekä vanhoihin. Kynttilät ja pimeät illat on sitä parasta. 

Niin mikä tää blogin nimi on "Jennan elämää linssin lävitse". Kuvaaminen on mulle sellanen juttu mistä tykkään todella paljon ja haluaisin kehittyä siinä hirmuisesti. Te tulette näkemään täällä paljon mun ottamia kuvia. "RÄPS"

Nyt sitten rakkaat lukijat, kommentoikaa minkälaisen postauksen haluatte tulevan. Kiitos jo etukäteen. :)




With love Jenna